keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Päivä 3, leirimarkkinat

Aamulla heräsimme hyttysmyrkyssä koputukseen. Jonka jälkeen oli aamupalaksi puuroa. Sen jälkeen oltiin mafiosoa ja osa meni melomaan. Sen jälkeen oli lounas eli kalapuikkoja. Sitten alkoi markkinoiden valmistelu. Noin puoli kolme oli välipala. Minkä jälkeen alkoi markkinat, jossa oli kaikenlaisia pisteitä. Esimerkiksi musavisa, mölkky, koristekivi koju, arpajaiset ja ohjaajien pisteet.
Söimme päivällistä markkinoiden jälkeen. Jonka jälkeen alkoi saunavuorot. Iltapalaksi on vielä makkaraa ja lihapiirakoita nuotion äärellä. Lopuksi menään hampaiden pesulle ja nukkumaan.
-Fiina ja Milla




tiistai 12. kesäkuuta 2018

Toinen Päivä

Toinen päivä oli todella mukava. Me teimme kuppeja, pelasimme pallopelejä ja pihapelejä. Olimme menossa melomaan, mutta kova tuuli yllätti meidät. Menimme kuitenkin uimaan ja saunomaan. Tapsa kertoi hauskan ja hieman jännittävän tarinan saunassa. Tänään myös satoi vähän. Toivottavasti huomenna on parempi sää ja pääsemme melomaan. Ruuaksi oli kanapastavuokaa josta kaikki pitivät.

-Yufei


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Sierla leirin ensimmäinen päivä!

Tapasimme bussilla klo 15:30 ja pienien kommelluksien kautta pääsimme perille n.17:15. Olimme juuri pääsemässä perille ja leiriohjaajamme Tapsa oli puhumassa bussin edessä olevaan mikrofoniin huomasimme että tiellä makasi pieni musta harmaa koira ja istui aika iso ruskea koira. Koirat eivät millään meinanneet lähteä bussin edestä ja Tapsa joutui mennä häätämään koirat mutta koirat vain yrittivät päästä sisään bussiin. Melkein kaikki bussissa nousivat seisomaan ja katselivat koiria. Koirat herättivät lähes kaikissa awwww reaktion. Koko bussi täyttyi lasten aawwww huudoista. Kun olimme perillä majoittauduimme, söimme sitten oli vähän vapaa aikaa ja osa söi karkkeja. Sitten menimme ulos ja leikimme vähän tutustumis leikkejä. Sitten tytöt pääsivät uimaan ja sillä välin pojat pelasivat ulkopelejä sitten vuorot vaihtuivat.
-Lumia


sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Sierla 2 - Kesäkuu 2018

Huomenna se alkaa! Nimittäin Sierlan lomaleiri 2 (11.6.-15.6.18)  :)  

Päivitämme tänne blogiin päivittäin mitä olemme tehneet!


Mitähän kaikkea Sierla 2-ohjaajat ovat keksineet leiriläisten iloksi 😀